Paikalla 218 vierasta ja ei kirjautuneita

Imatran Purjehdusseuran syyskokous pidettiin Imatran Kylpylän Koski-kabinetissa tiistaina 20.11.2018 klo 19 alkaen.

Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Tärkeimpinä vuoden 2019 talousarvio ja toimihenkilöiden valinta erovuoroisten tai eroavien tilalle.

Seuran varakommodoriksi seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi valittiin Ari Pärnänen. Hallituksen jäseniksi seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi valittiin Ismo Kurki ja Jukka Kallonen.

Seuran jäsenmaksut pysyvät entisen suuruisina. Katsastusmaksu päätettiin ottaa käyttöön v.2019.

Toimintasuunnitelmasta mainittakoon että ensikesänä Etelä-Saimaalla järjestetään Saimaa ranking sarjassa vain yksi kaksipäiväinen purjehduskisa, missä alkuun on ratakilpailu ja sen perään yön + päivän kestävä matkapurjehdus aiempien IMPI-kisan, Joutsenpurjehduksen ja sen yhteydessä järjestetyn LrPS:n purjehduskilpailun sijaan. Lightning-luokan veneiden SM-ranking osakilpailu järjestetään Lammassaaren edustalla syyskuun alussa.

 

 

©2018 Imatran purjehdusseura ry